Jalkapallo

SM-2011 kultamitilistijoukkue Lahdessa 6.8.2011

 

Suomen mestaruus Star-joukkueelle Lahdessa

Star-joukkue nappasi kultaiset mitalit ja pokaalin Vantaalle jalkapallon erityisryhmien SM-kisoissa Lahdessa sivulajissaan.

Erityisryhmien jalkapallon kisoihin nyt ensimmäistä kertaa osallistunut Star-joukkue osoitti jo kevään Stadi-cupin yhteydessä pelatussa 1-osaturnauksessa voimansa, voittaen kaikki 3 otteluaan A-lohkossa, joten toiseen osaturnaukseen Lahteen joukkue lähti hyvistä asetelmista lohkon johtopaikalta.

Lahden turnauksessa pelattiin uusi kierros samoja joukkueita vastaan, kuin Helsingissä aiemmin kesäkuussa Stadi-cupin yhteydessä pelatussa ensimmäisessä SM-osaturnauksessa.

Joukkueemme sitoutuneisuus, yhteenkuluvuus ja hyvä yhteishenki ovat asioita, jotka kantaa omalta osaltaan merkittäviin suorituksiin kaikissa lajeissa, jalkapallo, salibandy, sekä futsal, joissa kaikissa piirtyy paljon samaa peliajatusta, joista valmentajamme Miro Puolakka on onnistunut löytämään joukkueelle toimivan pelimallin, toteaa joukkueenjohtajan tehtäviä junaileva Harry Seidler.

Lahden hiihtostadionin nurmikenttä tarjosi upeat puitteet tälle vammaisurheilun suurelle futistapahtumalle, jonka järjestelyistä vastasivat hienosti Suomen Palloliitto yhteistyössä Lahden Kuusysin kanssa, totesi Harry Seidler Star-joukkueesta.

Ensimmäisessä ottelussa kohdattiin vuoden 2010 mestarijoukkue TPV Tampereelta, ja ottelu alkoi kumaltakin joukkueelta osin jännittyneissä tunnelmissa, ja vasta toisella puoliajalla Star-joukkue alkoi saamaan syöttöpelin  hyvin toimimaan ja sen myötä alkoi maalintekokin onnistua kivasti ja ottelun tulos kirjattiin 5-1.

Toisessa ottelussa vastaan saatiin HJK Blue Stars, joka pelasi sinnikkäästi, vaikka joutuivat pelaamaan vajaalla miehistöllä kaikki päivän ottelut, mutta Star-joukkueen vahvalle syöttöpelille ja liikkuvalle pelille he eivät pystyneet vastaamaan riittävästi ja näin Star nappasi 5-0 voiton ottelussa.

Turnauksen viimeiseen otteluun lähdettiin Lahden Kuuysiä vastaan jo mestaruus varmistettuna, mutta kuitenkin hyvällä asenteella, joka näkyikin useina onnistumisina ja hyvässä joukkuehengessä, ja kuin kruunuksi, viimeisen ottelun aikana saatiin kunnon sadekuurokin, oli pelaajien juhla valmis alkamaan voitokkaan 4-0 pelin jälkeen.

Joukkueen kapteenina toiminut Mikko Kavonius nosti voittopokaalin korkealle yhdessä Kai Virtasen kanssa, jonka jälkeen joukkueelle ojennetttiin vielä kultaiset mitalit.

Joukkueessa pelasivat:

Janne Savolainen, Janne Ahokainen, Jani Borg, Teemu Komulainen, Kai Virtanen, Jari Salin, Mikko Kavonius, Tommi Savolainen ja Jarkko Makkonen. Valmennus ja joukkueenjohto, Miro Puolakka ja Harry Seidler.

Seuraavan kerran nämä vammaisurheilun monitaiturit kisaavat TUL:n mestruudesta salibandyn merkeissä syyskuun 17 päivänä  Vantaalla Tikkurilan urheilutalolla, jossa Star-joukkue on saanut kunnian toimia jälleen kisaisäntänä, joten toivotankin samalla kaikki tervetulleeksi katsomaan ja kannustamaan joukkuetta varsinaisessa lajissaan, jossa joukkue lähtee puolustamaan vuoden 2010 mestaruuttaan kilpasarjassa.

SM-erityisryhmien lopullinen tilastotaulukko:

Helsinki 12.6 ja Lahti  6.8.2011

 

Joukkue Ottelut Voitot Tasapelit Tappiot Tehdyt maalitPäästetyt maalitPisteet
Itä-Hakkilan Kilpa660033318
FC Kuusysi Valkea6312131510
HJK Blue Stars61236135
TPV60156271