Toimihenkilövakuutus

I-HK:n toimihenkilöille on TUL:n jäsenyyden myötä voimassa toimihenkilövakuutus.

Tapaturmavakuutus korvaa liiton, piirien ja seurojen vapaaehtoistyötä tekeville sattuneita tapaturmia. Vakuutus on voimassa esim. kilpailujen ja tapahtumien järjestämisessä, valmennuksessa, koulutuksessa, erotuomaritoiminnassa, luottamustyössä jne., myös matkan aikana kyseiselle tapahtumapaikalle tai sieltä kotiin. Vakuutuksesta ei kuitenkaan korvata urheilussa tai siihen liittyvässä harjoittelussa eikä lakisääteisistä vakuutuksista korvattavia tapaturmia.

Tapaturman hoitokulujen korvausmäärä on 8 410 euroa tapaturmaa kohden, omavastuu on 50 euroa. Hoitokulujen lisäksi vakuutuksesta maksetaan korvausta pysyvästä haitasta 8 410 euroa ja tapaturmaisesta kuolemasta 8 410 euroa.

Vastuuvakuutus korvaa toimitsijan ns. kolmannelle osapuolelle eli tapahtuman ulkopuolisille sattuneita henkilö- tai esinevahinkoja, joista vahingonaiheuttaja on lain mukaan korvausvelvollinen. Korvausmäärä vastuuvakuutuksessa on 1 000 000 euroa, omavastuu on 499 euroa.

Vahinkotapauksissa kannattaa ottaa yhteyttä IF:n Leila Perälahteen p. 010 5143935

 

Lisätietoa vakuutuksesta: TUL:n seurapalvelut-sivulta  > yhteistyöedut